Kuvassa herkkua

Aloitan karkkilakon, joka koskee erityisesti joulunamusia.

EI KONVEHTEJA, EI SUKLAATA, EI EDES VIHREITÄ KUULIA. 

Hedelmät ja marjat toimikoot niiden korvikkeina, saa nähdä onnistuuko. Ainakin aion yrittää.

OHO

MITÄ VITTUA TAPAHTUU???

Juuri eilen angstasin painonnousua ja kieriskelin itsesäälissä. Tänä aamuna vaakani päätti valehdella, koska en keksi muutakaan syytä ilmiölle: lukema oli  49,2!!!!!!!!!!!! AAAAAAAWWWWYEEEEAAAAAH!

Tästä ei voi mennä kuin alaspäin..?

Aaaaaaa, voi saatana!!! Aamupaino on noussut ihan liian paljon, eikä vielä edes ole joulu... En millään haluaisi poistaa äksiä kympin tyttö taulukosta, mutta pakko kai se on... Lukema oli aamulla 51,4 - yhyy, miksen saa pidettyä itseäni kurissa?!

Pakko ryhdistäytyä. Pakko ruveta juomaan vitusti kahvia tai jotain. Tämä minun syömiseni ei edes johdu nälästä, vaan siitä ettei minulla ole muutakaan tekemistä ja kas, huomaan taas nakertavani ruisleipää. Mutta tästä päivästä lähtien asioihin tulee muutos. Varmasti tulee, sillä aloitan leipälakon ja alan harjoittamaan mielenhallintaa.

Dieetit vaihtoon!

Kaikki varmaankin tietävät sarjan Dieetit vaihtoon! -sarjan. Minä olen ihan koukussa siihen! Vaikkakin pakko on myöntää, että ohjelma on aika moraaliton. Mielestäni ylipainoisia syyllistetään oikein olan takaa ja laihoja vain varovasti silitellään. Ja vaikka tarkoituksena on herättää vastaparit syömään järkevästi, inhottaa sellainen ruuan tuhlaus: kaikki sekoittuvat oksettavaksi mömmöksi putkeen eikä ruokaa voi käyttää enää.

Vertaan itseäni joka kerta laihempaan osapuoleen, mietin miltä minun putkeni näyttäisi. Myös syömishäiriöisten koettelemusten seuraaminen on viihdyttävää ja opettavaistakin, silloin huomaan ettei minun elämäni edes pyöri ruuan ympärillä ja olen vain tällainen wannabe-anailija... Jossain määrin masentavaa, mutta toisaalta saan jokaisen jakson jälkeen lisää motivaatiota tulla kroppaihanteeni kaltaiseksi.

Ohjelma siis sisältää myös suuren määrän reverseä. Tunnen kuvotuksta ja sääliä, kun ruutuun pamahtaa sairaanloisen ylipainoisia ihmisiä pesemässä itseään ihopoimujen välistä, tai niitä jotka eivät voi enää itse liikkua ja joita hoitajat joutuvat kääntämään  sängyissään kahdesti päivässä kuin jotakin kyljystä grillissä. Jos minä olisin niin lihava, varmaan tappaisin itseni.

Laiheliini naiset eivät herätä minussa samanlaista kauhistelun halua kuin laihat miehet, mutta lihavat aina vähän järkyttävät, olipa henkilö kumpaa sukupuolta tahansa. Toivottavasti en saa nyt kamalasti paskaa niskaani tästä, anteeksi kaikenkokoiset oliot.

En pidä tästä tosiseikasta itsessäni, sillä lihavuus ei tee ihmisestä sen huonompaa, mutta toisaalta yksi eniten käyttämistäni haukkumasanoista on "vitun läski". Onkohan sana noussut käyttööni vain itseparjauksen vuoksi, vai onko ympäristöllä ollut taas näppinsä pelissä?

 En voi olla tunnustamatta tässä, että kaveriporukkamme yleisimpiin puheenaiheisiin kuuluu "Se ja se on taas lihonut/laihtunut" tai "Voi vittu, MeNaisissa oli niin ärsyttävä juttu eräästä ylipainoisesta ihmisestä, miksei se tee jotain painolleen?". Mikä meitä oikein vaivaa? Painiskelemme itse samankaltaisten asioiden kanssa ja tiedämme, miltä tuntuu kun itseinho valtaa mielen eikä voi lähteä ulos kämpästä, koska näyttää niin ällöttävältä, mutta silti asioilla mässäily ja toisten parjaaminen vaan jatkuu.

Dieetit vaihtoon! -ohjelmassa myös metsästetään täydellistä vartaloa, keinoja kaihtamatta. Kenellä tavallisella tallaajalla on oikeasti varaa mennä jumalattoman kalliisiin hoitoihin, joita kaiken lisäksi tarvitaan kymmeniä kertoja ennen kuin se sentti katoaa kupeilta? Yleensähän vielä tohtori määrää noudattamaan tietynlaista ruokavalioa, jotta tulokset olisivat mahdollisimman hyviä. Huijausta, sanon minä.

Oletteko te katsoneet kyseistä ohjelmaa? Olisi kiva kuulla muidenkin mielipiteitä.

Maanantai

Jostain kumman syystä minua on ahdistanut tänään ihan kamalasti. Semmoinen levoton-ahdistunut-olo, en voi pysyä paikallani hetkeäkään, vaan vaellan huoneesta toiseen ja haahuilen ympäriinsä.

Viikonloppu oli ihan kiva, en edes syönyt niin paljon kuin pelolla aavistelin kotiin lähtiessäni perjantaina. Krapulamätöt jäivät syömättä, enkä juonut niin paljoa kuin normaalisti. Häpeäkseni on kuitenkin todettava, että leipä on saanut taas jalansijan syömisiini - enkä voi vastustaa sitä aaaghhghgaagh. Ärsyttävää. Meni niin hienosti ilman leipää. En haluaisi korvata sitä kuitenkaan esim. tupakalla, mutta pakko kai olisi harkita sellaista siirtoa.

Anteeksi tämä ihmeellinen postaus, ei riitä mielenkiinto järkevään ajatteluun ja jotain halusin joka tapauksessa julkaista...

Kilokaloreita tullut tänään noin miljoona. Ei mulla muuta.

Paskaa kaikki taas kerran

Kaikki menee pilalle, läskiksi.
Vituttaa,
armottomasti.

En tahdo juhlia joulua,
koska minulla ei ole rahaa, eikä halua nähdä ketään niin sanottua läheistä.
Oikeastaan välitän vain itsestäni ja läskeistäni,
Siksi läheiseni ovat vain niin sanottuja.
Sillä olenhan minä itse useampi persoona, joka rasvamolekyylini tiedostaa olemassaolonsa. Massaolonsa.

En tahtoisi syödä, mutta syön silti, ihan huomaamattani.
En ehdi edes ajatella, kun suuni onkin jo pureskelemassa.
Syön vain ja kuvittelen kuinka ruoka matkaa kohti mahalaukkua ja muuntuu läskirenkaaksi vatsan ympärille.
Ja sitten teen vatsalihaksia peläten äskeistä toteamusta.

Niinpä niin, kaikki on mennyt huonosti. Aamupaino ei ala enää nelosella ja se tosiseikka meinaa murtaa minut täysin... Liikaa pikkujouluja, liikaa alkoholikaloreita, liian heikko itsekuri, liika ujous, liika ajattelu. Minä itse olen liikaa tällä hetkellä. En halua edelleenkään ulkoilla, sillä kylmyys ei ole ystäväni. Aarght, miksi teen kaiken itselleni niin vaikeaksi!? Olisipa taas kesä tai edes kevät, että voisin kaivaa lenkkitossut komeron syövereistä ja juosta ulkona ilman keuhkotaudin pelkoa. Pitäisi ehkä yrittää lopettaa ruuanlaitto, mutta se on vaan niin mukavaa. Ehkäpä ostan itselleni jonkun Vähäkalorisia ruokia -keittökirjan tai jotain muuta vastaavaa... Ääh.

Aamupaino 49,8 kg.

Tahtoisin kapeat jalat

(weheartit)

Iltapäiväpaino 50,1 kg tänään, maanantaina (lauantaiaamuna se oli jopa 49,6 kg!!).

Kamala purkautuminen ihastumisesta

Olen ammoisista ajoista lähtien suhtautunut vähän kyynisesti rakkauteen ja ihastumisiin. En ehkä luonnehtisi itseäni täysin katkeraksi (no nyt kyllä kuulostan siltä kun sanon noin, myönnetään, olen ihan pikkiriikkisen katkera silloin tällöin), koska iloitsen aina ystävieni onnistumisista tunneasioissa. Minusta on niin suloista, kun joku rakastuu tai ihastuu, mutta kuitenkin ajattelen että pessimisti ei pety, joten ei kannattaisi elätellä turhia haaveita mitään tai ketään kohtaan. Ongelmana on, että tämä ajattelutapa tappaa kaikki haaveet ja unelmat, ja se on surullista. En ole koskaan uskonut olevani kenenkään kiinnostuksen kohteen arvoinen, olenhan vain tällainen tylsä ja ruma tyttö, joka velloo itseinhossaan ja puristelee jenkkakahvojaan surullisena.

Nyt kuitenkin olen ihastunut ihan yllättäen. Ihastus iski minuun kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ajattelen tätä miestä koko ajan, olen iloinen ja motivoitunut. Eli minun on pakko kysyä itseltäni: "Mitäs vittua?". Enkö ole muka koskaan aiemmin ihastunut? Koskaan tämä tunne ei ole ollut näin huumaava, pystyn lentämään juuri tämän ihastumisen voimalla päiväkausia. En edes ajattele ruokaa, kuvittelen kuinka laihdun häntä varten ja kuinka minusta alkaa vihdoin tuntua hyvältä muiden silmissä. Mietin myös sitä, kuinka pääsisin pois "yksinäisten" joukosta, eikä kukaan voisi enää syytellä minua siitä, kuinka joka kerralla baarissa isken uuden miehen lääppimiskaveriksi. Minkäs minä hellyyden kaipuulleni mahdan, perkele. Ja kaipuu vahvistuu monenkertaiseksi pienessäkin humalassa, olen pahoillani. Tiedän olevani säällittävä ihmisyksilö, koska en saa koskaan seuraa muualta kuin baarista :(

Kaiken edellä mainitun paskan ohella minua pelottaa. Entä jos hän ei olekaan kiinnostunut minusta? Saatan tippua korkealta, jolloin vaaleanpunaiset silmälasini murskautuvat kylmään todellisuuden kamaraan. Jos näin käy, olen melko varma että sorrun kaikkeen paskan ahtamiseen uudelleen. Tai ehkä näännyn suruun, mikä olisi parempi vaihtoehto tälle kaikelle.

Ps. Olen taas laihtunut. Aamupaino 50,6 kg. Hymyilen.

Kävin aamulla vaa'alla ja se sanoi hetken mietittyään: "50,5-50,9-----51,1".  Eli jee, huomenna on hyvät mahdollisuudet päästä alle viidenyhden...

Aamupaino on laskenut päivien aikana surkeat 400 grammaa. Eli nyt tilanne on 51,4 kg ja 7.11 se oli 51,8 kg. Noh, pienikin lasku on osa isoa muutosta.

En enää muista, keneltä sain tämän haasteen, mutta teen sen kuitenkin.

1. Kuinka vanha olet?
Olen nyt 19-vuotias.
2. Missä olet matkustellut?
Lähinnä Euroopassa, haluaisin joskus päästä Intiaan.
3. Onko sinulla parasta ystävää?
On, onneksi.
4. Lempielokuvasi?
Esimerkiksi kauhuleffat ja Black Swan
5. Millainen tyyli sinulla on?
Mustat perustrikoopaidat ja erikoiset farkut on jees. Käytän myös hyvin usein bändipaitoja.
6. Jos saisit kolme toivomusta jotka toteutuisivat, mitkä ne olisivat?
Laihtuisin, eikä painoindeksini koskaan nousisi. Tahtosin myös vitusti rahaa. Tällaisia pinnallisia toiveita vain.
7. Missä näet itsesi 10 vuoden kuluttua?
En tosiaankaan tiedä, haluanko kuvitella elämääni niin pitkälle. Elän tässä ja nyt, ehkä roikun myös menneisyydessä. Tulevaisuus on järkeville ihmisille.
8. Minkä kappaleen kuuntelit viimeksi?
Radiosta kuului Samuli Putron Tavalliset hautajaiset.
9. Uskotko kohtaloon?
En oikeastaan. Elämä on jatkuvaa virtaa, sitä ei voi kukaan hallita, koskaan.
10. Voiko mielestäsi netistä löytää tosiystävän/rakkauden?
Periaatteessa kyllä, käytäntö voikin olla hankalampaa.
11. Mitä huomaat ensimmäisenä ihmisessä?
Vartalon muodon, kasvot ja hiukset.

Saa kopsata jos haluaa ja täytellä itse, en keksi nyt uusia kysymyksiä.

Voiko olla dialogia yksikseen?

Katson peiliin: Olen hikinen!

Ihrakasa!

Lihava, läski, lyllerö, löllö.

Olen paksu, pullero, pullukka, pallo.

Säälittävää.

Ääni päässäni:

Niin, tanakka tyllerö, olet tosi tankki.

Virtahepo tai Valas.

(Ylen)syötkö vielä,

sinä ähkivä ällötys?

Mitäs jos skippaisin kaikki loput ruokailut tänään? Lainasin eilen paljon puhutun Ihana meri -teoksen. Voiko ihmisessä tapahtua niin suuri muutos niin pienessä ajassa? Tahdon samanlaisen kärjistetyn elämänmuutoksen kuin Julialla, puolessa vuodessa lievästä alipainosta painoindeksiin, joka on melkein ei mitään.

Ei mitään olisi minulle kaikki.

BMI 19,7

Jihuu, aamupaino 51,8 kg. Vapise vaaka, tahdon huomenna vieläkin pienemmän luvun.

Olisiko aika oppia sanomaan "Ei"?

Vituttaa ja ahdistaa. Taas on viikko vasta aluillaan, ja tiedossa on mielettömästi kaloreita. Puhumattakaan siitä, että vaikka olen viime aikoina vähentänyt syömisiä huomattavasti, paino on vaan pikkuhiljaa kivunnut taas melkein 53 kiloon, tarkalleen ottaen aamupaino oli taas 52,8. Vitun vittu.

Mitä ihmettä mun pitäisi tehdä? Lisätä tupakointia, ruveta kasvissyöjäksi vai paastota ja sitten sortua taas? Nukkua enemmän? Hankkia koira lenkitettäväksi? Vai alanko ihan  oikeasti rankaisemaan itseäni, aina kun  vaa'an lukema ei ole laskenut? Varmaankin helpointa olisi opetella kieltäytymään kaikesta, kuten otsikossakin pohdiskelen. Taitaa jäädä yritykseksi...

Luin muuten Iltapaskasta, että on terveempää olla urheilullinen ja lihava, kuin laiha ja laiska. Onhan siinä varmaan jonkun verran perää, liikkumattomuushan on yksi kaikkein pahimmista terveysriskeistä. Ja kaikki syyt olla liikkumatta ovat tekosyitä.

Olen taas alkanut käydä aktiivisesti eräällä ihanalla foorumilla (osa teistä varmaankin tietää mistä puhun), ja olen huomannut että se auttaa minua murheissani hyvin paljon. Se on erittäin motivoiva. Vertaistuki on ehkä kaikista parhainta tukea, mitä ihminen voikaan saada. Ainakin minun mielestäni. Taidanpa laittaa tähän vähän thinspoa ja sanoa teille kaikille, joilla on jotain ongelmia, ihan millaisia vaan: uskokaa itseenne ja etsikää tukevia ihmisiä ympärillenne. Ei niinkään ole väliä, löydätkö tukijoukkosi ympäriltä olevista ihmisistä, vai netin uumenista. Kunhan vain löydät.

Siinäpä teille ja ennen kaikkea itselleni.

Tiistain ruokapäiväkirjaa

Aamupalaksi mustaa kahvia ja näkkäri ~40 kcal
Koululounas, lisäksi lasi vettä ja vähän salaattia ~250 kcal
Yhteensä siis 290 kaloria on tullut syötyä.

Ja nyt olen kotona. En ole vielä syönyt mitään, vain polttanut pari tupakkaa. Yritän sinnitellä siten, että kalorit pysyisivät alle 700 kcal:n, eli saisin syödä vielä 410 kalorin edestä. Siihen mahtuisi vaikka mitä! Ehkä sorrun syömään enemmänkin, ehkä en... Onneksi ruokakaappini ammottavat tyhjyyttään, minulla ei ole edes jugurttia, vaikka yleensä ostan sitä jumalattomasti.

Tänään päätin pitäväni tipattoman tammikuun. Miettikää sitä tulevaa säästyvän rahan ja käyttämättömien kalorien määrää! Alkaa väkisinkin hymyilyttämään :)

Vitutus

if it can't kill you it isn't worth it

i could do anything because i am nothing

http://proanalifestyle.blogspot.com/2007/07/3-head-rules.html

Voi ei

Olen jämähtänyt edellisen postauksen lukemiin. Aika masentavaa. Tahtoisin päästä eteenpäin - mahdollisimman nopeasti. Lupaan aloittaa karkkilakon ja tällä kertaa aion pysyä päätöksessäni. Eipä kai tässä muuta, voisin etsiskellä thinspo-kuvia aikani kuluksi. Vaikka kuvat aiheuttavat minussa omatunnon pistoksia, rakastan niitä. Olisinpa yhtä hoikka.

Lupaan itselleni, että jossain vaiheessa:

Hallinnan hallusinaatio?

Minusta on alkanut vihdoinkin tuntua siltä, että olen niskan päällä. Menen kauppaan, ohitan karkkihyllyn, leipien kohdalla kiihdytän ja pysähdyn vasta ruisleipien kohdalla. Tai näkkäreiden, jos sille päälle satun. Ruokavalioni on koostunut nyt lähinnä proteiinirahkoista, hedelmistä, purkasta, kurkkupastilleista, vihreästä teestä ja kahvista. Tupakkahan ei ole ruokaa. Yritän siis vältellä leipää (vaikka kuidut ovatkin elintärkeitä elimistölle ja rakastan ruisleipää), juustoa ja karkkia. En ole mikään kasvissyöjä, mutta olen viime aikoina alkanut pitää ajatusta yhä parempana.

En kykenisi elämään ilman maitotuotteita tai kananmunaa, joten luulisin että voisin ryhtyä lakto-ovo-vegetaristiksi. Kala on hyvää, mutta en himoitse sitä samalla tavalla kuin rahkaa, jugurtteja tai kaakaota. Kananmuna jäisi ruokavaliooni, koska en osaa korvata sitä leipomisessa - kaiken maailman leivonnaiset ovat lähellä sydäntäni; eivät ehkä kalorimääriltään, vaan se itse valmistaminen. Leipominen on niin rentouttavaa ja kättensä tuloksen näkee lähes välittömästi. Ah.

Otsikossa mainitaan hallusinaatio siksi, etten ole varma olenko sittenkään vahvempi osapuoli tässä pelissä. Ehkä tämä tunne kestää vain hetken ja sorrun nopeammin kuin uskonkaan. Mutta pakko mainita tämä seikka, ehkä hieman ylpeillenkin: en juonut pisaraakaan alkoholia viime viikonloppuna. Ei siis ainuttakaan kaloria kroppani uumeniin päässyt pullon suulta. Hyvä minä. Ja aamulla vaa'an lukema oli 50,8 kg. Kaiken lisäksi sain jonkun ihme valaistuksen hetki sitten; ihmiskroppa on tehty liikkumaan. Liikkumisen tuottama kipu lihaksissa on vahvistavaa, miettikää nyt. Eilisen juoksulenkin ansiosta huomenna pystyn juoksemaan saman lenkin piirun verran lujempaa. Se kipu on jotenkin ihanaa.
Minä pystyn tähän.

 

Tyhjää

Viisikymmentäyksi. Olo on aika neutraaali: en osaa iloita, muttei minua vitutakaan.

Olen alkanut taas onnistua paastoissa. Poltan tupakkaa ja juon kahvia, mutta silti yritän huolehtia riittävästä veden saannista. En halua, että ihoni rupsahtaa (toivotonta näillä elintavoilla...) - enkä toisaalta haluaisi kuntoni romahtavan. Keuhkoni eivät melkein enää kestä aamuisia kahdenkymmenen minuutin juoksulenkkejäni, joten olen yrittänyt vähentää tupakointia. Odotan innolla syyskuuta, sillä silloin muutokset alkavat. Päätin niin.

Alkoholipostauksia en ole tainnut viime aikoina kauheasti tehdä; siispä tässä taaaaaas jonkinlaista valitusta kaloreista, krapulasta ja morkkiksesta. Viime viikonloppuna olin kahtena päivänä kännäämässä, mutta kumpanakaan päivänä darra ei ollut sietämätön. Se oli hyvä asia. Harmittelin kuitenkin ylimääräistä vapinaa ja hengitysvaikeuksia, sillä sorruin polttamaan molempina iltoina yli askin röökiä. Taidan menehtyä keuhkosyöpään jonain päivänä, säälittävää. Kalorit liikkuivat iloisesti kehossani turvottaen vatsan ja kasvot. Voitte varmaan kuvitella millaiset silmäpussit minulla oli aamuisin. Hyi.

Joskus toivoisin voivani pitää alkoholittoman viikonlopun, tyhjin vatsoin, mutta olen liian heikko houkutusten äärellä. Tai no, pystyn kieltäytymään suklaapatukasta - mutta jostain syystä en kykene samaan vahvan drinkin tai tavallisen Karjalaisen edessä.

Tämä kesä on ollut minulle tärkeä. Olen pohdiskellut paljon asioita ja saanut nostettua tärkeimmät asiat jonkinlaiseen korostusvaloon, itsekseni - itselleni.

1. Aion paneutua blogiini paremmin.
2. En silti eristäydy enemmän kuin on tarpeellista.
3. Parannan elämäntapojani = lopetan polttamisen ja aloitan säännöllisen liikunnan lenkkeilyn lisäksi.
4. Jatkan matkaani kohti BMI 17:ta.
5. Pidän tipattoman kuukauden puolen vuoden sisällä.
6. Seuraan myös lukijoitani ja etsin inspiraatiota. Kaikesta. 

Yngh

"Lälällällääläääskiiiiiiii", tuntuu turvonnut mahani huutavan. En syö tänään enää mitään, koska sorruin Tupla-patukkaan :(

Pitää tutkia taas viime syksyn thinspo-vihkostani... Jospa siitä saisi jotain motivaatiota irti.

Syvä huokaus

Eilen makasin lähes koko päivän. En syönyt mitään, mutta eipä siitä ollut mitään hyötyä; tapauksessani paasto tarvitsee liikkumista ollakseen tehokas. Tällä viikolla minusta on tuntunut kuin olisin aivan yksin. Vaikka periaatteessa minulla on lauma kavereita ympärilläni. Tuntuu kuin kenellään ei olisi aikaa minulle, olen kuin ilmaa kaikille... Mutta olen tajunnut toisenkin asian. Eristyneisyys helpottaa oloani. Minun ei tarvitse selittää mitään kellekään. Ah, tyhjyyden tunnetta.

Jos olisin kameleiden seurassa, he ihmettelisivät syömättömyyttä. Eilenkin, kun kerroin että minua on heikottanut koko päivän, alkoi kauhea utelu: "Mitä olet syönyt tänään - et mitään, nyt sun on pakko syödä edes jotain! Ota leipä. Ota nyt! Sen on pakko johtua siitä ettet ole syönyt tänään tarpeeksi, et edes ottanut yöllä sitä pitsaa vaikka muut ottivat! Kannattaisi syödä ryyppäämistä ennen ja sen jälkeen!!!" Miten he muka ymmärtäisivät itselleni tekemää lupausta; ei humalamässyä, ei ennen eikä jälkeen juomisen. Alkoholissa on ihan riittävästi kaloreita...

Tänään, sunnuntaina, luokseni pitäsi tulla pieni joukko ihmisiä, joita en ole näyhnyt pitkään aikaan. Juuri nyt koko ajatus heistä kuvottaa minua. En tiedä miksi. Ovathan he ystäviäni, jollain tapaa, mutta en jaksaisi heidän typeriä juttuja tietokoneista tai kaikesta muusta epäkiinnostavasta paskasta. Olen joutunut erilleen heistä ja heidän ajatusmaailmastaan, joka oli joskus osa minunkin ajatusmaailmaani. Turhauttavaa. Tekisi mieli perua koko paska.

Minua pelottaa vähäsen. Syyskuu lähenee koko ajan - uusi kaupunki, uudet ihmiset. Ehkä juuri tulevan muutoksen takia haluan luoda ympärilleni muuria suojaksi entisestä elämästäni; sillä mitä rakkaampaa kaikki on, sitä vaikeampaa siitä on päästää irti. Kukaan ei tunnu tajuavan ajattelutapaani, enkä aio alkaa selittämään sitä kellekään. Märehdin yksinäni kaikkea paskaa, toivottavasti en tukehdu.

Taidan listata elämääni

Ajattelin alkaa tekemään listoja. Listoja, joiden avulla saattaisin pystyä kontrolloimaan itseäni paremmin. Mielessä ovat lähinnä pyörineet "to do" -tyyppinen Tehtävälista, Ehdottoman kieltäytymisen lista, Sallittua -lista ja Rangaistavien tekojen lista.

Tehtävälista sisältäisi lähinnä päivittäiseen liikkumiseen liittyviä asioita: jos eläisin vielä viime syksyä, tähän kuuluisi joka aamuinen juoksulenkki.

Ehdottoman kieltäytymisen listalle kuuluisi kaloripitoisia tai ahmimishimon laukaisevia (ruoka-)aineita, kuten jugurtin ja sämpylät. Sekä suklaan.

Sallittua -lista pitäisi sisällään kevyt limut, ja ehkä salmiakit. Ne pienen pienet pussit. En muuten allekirjoita tätä uutista, minulla ainakin kevyt kola auttaa kaikkeen makeanhimoon!

Tekoja, joista rangaistaan, ovat esimerkiksi useamman kuin yhden leivän päivät, yli 1200 kalorin päivät. Tai kalorirajasta en vielä sano mitään, voisin ottaa jonkun perusteellisen dieettikokeilun käyttöön...

Paino on muuten noussut 51 kiloon, voihan paska. Sen siitä saa, kun ei liiku lähes yhtään ja kontrolli pettää.. :(

"Syötä tekopirteä otsikko tähän"

Tämä päivä on mennyt suhteellisen hyvin, jos ottaa huomioon sen että olen vähäsen vielä topilaana. Muutaman päivänkin sairastaminen vie voimat, enkä ole sen kummemmin jaksanut pohtia syömisiä. Paitsi että olen huomannut, miten viinakset ovat taas kerran maistuneet turhankin hyvin...

Viikonloppuna meni taas överiksi. On minulla surullinen ja mielikuvitukseton elämä; se koostuu paastoyrityksistä sekä seuraavan viikonlopun kännien malttamattomasta odotuksesta. Kaiken lisäksi olen alkanut polttaa. Säännöllisesti. Hyi helvetti.



Mutta hei, olen saanut uusia lukijoita! :)

Syömiset ovat menneet vähän niin ja näin. Aina sama peruskuvio toistuu uudestaan ja uudestaan; asunnolla paastoaisin helposti viikon putkeen, kotona kaikki karkaa käsistä.

Tuntuu taas vaihteeksi tältä.

Mutta. Halusin kirjoittaa lyhyesti suhtautumisestani lapsiin ja niiden hankkimiseen sitten joskus, eli ei koskaan. Lapset ovat ihania - niin kauan kun eivät ole omia. Sitä paitsi maailma on muutenkin ylikansoittunut! Haluaisin steriiliksi, etten pystyisi vahingossakaan tulemaan raskaaksi. Olen myös aborttimyönteinen, sillä naisella pitäisi olla oikeus siihen jos ehkäisy jostain syystä epäonnistuu. Kännissä ilman kumia onkin sitten ihan eri juttu. Pitää kantaa vastuu sekoilluistaan.

Jos joskus löydän unelmapoikaystäväehdokkaan, toivon hänen ajattelevan samoin. Itsekäs elämä on "se mun juttu"! Tahdon mennä minne haluan, ilman lapsia riippumassa jaloissa. Ison perheen lapsena tiedän, että kaikki perhematkat tulisivat olemaan yhtä helvettiä. Lasten takia pitäisi myös ryhtyä raittiimmaksi, enkä voisi luopua kuningas Alkoholista missään vaiheessa, alkoholisti kun melkein olen.

Juhannus

Eilen olimme juhlistamassa juhannusta. Harmi vaan kun se ei eronnut tavallisesta viikonloppuryyppäämisestä mitenkään. Olin ihan humalassa, mutta en tehnyt tällä kertaa mitään hävettävää... Paitsi suutuin kamuilleni mitättömästä syystä ja aamulla oli pakko soittaa anteeksipyynnöt molemmille. He siis olivat selvinpäin ja tahtoivat viedä minut autolla kotiin, vaikka itse olisin halunnut kävellä. Sain jonkun ihme kohtauksen ja raivoisin tavalla jolla en ole raivonnut koskaan aiemmin. En halua käyttäytyä enää koskaan niin kavereitani kohtaa.
Eilisen takia minulla oli kaamea krapula, nyt vasta sain kömmittyä sängystä. Plussaa on se, että vaaka näytti 49,8; enhän ole syönyt tänään mitään. Hymyilen.

Angst

Vitun 52 :(

Turhaa

Turhauttaa. En ole käynyt vaa'alla viikkoihin, perseeni on täytynyt vain levitä entisestään. Miksi juuri nyt juhannuksen alla? Pitäisi olla rantakunnossa (jonka väitetään olevan myytti), mutta mahan seudulle on kertynyt rasvainen pelastusrengas... Ehkä uskaltautuisin ottamaan tilannekuvaa kropastani. Tuntuu vaan pelottavalta ajatella, entä jos joku tunnistaa minut alusvaatteista tms. Vainoharhaista. Mietin myös sopivia eväsvaihtoehtoja töihin, olen alkanut kallistua hedelmien puoleen... Kertokaa ihmeessä jotain vinkkejä!

Häpeä

Vallitseva tunnetila juuri nyt. Olen epäonnistunut, ja se saa häpeän punan nousemaan poskilleni. Lakkiaisissa tuli mässäiltyä kamalasti, eikä alkoholillinen ilta tosiaankaan helpottanut syyllisyyttä häpeän tuntemisesta. Kuinka kumma ihmisen mielen täytyy olla, että häpeää syömisestä seuraavaa syyllisyyttä ? Eikö se ole oikeastaan positiivinen asia? Ei syyllisyyttä ahmimisesta saa hävetä, sillä tarpeeksi suuri häpeä saa asiat (ja kilot) liikkeelle. Motivoivaa häpeää, katsokaas.

Asiasta toiseen, olen läskistynyt :( Painoin AAMULLA 52,4 kg... Ei tuntuisi niin pahalta jos se olisi iltapaino!

This post need more thinspiration...

Päivän tavoiteruokavalio, otan vapauden lisätä kahvia tuohon :P

On sydäntä riipaisevaa poistaa yksi rasteistani!

Päivän ahmimiset

Kanapastasalaatti ceasarkastikkeella, 540 kcal. 

Kaksi luumua, 26 kcal.

Kaksi mandariinia, 66 kcal.

Rutosti Tuc-suolakeksejä, ainakin 180 kcal...

Kahvia ja light-kokista.

Yhteensä 812 kcal.

Ei ole paljoa kehumista, kun tavoitteena oli korkeintaan 500 kcal... Jospa huomenna paremmin?

Ja muistutus itselleni: ei enää koskaan majoneesipitoisia salaatteja!!!

Jes!

Tänä aamuna minulla oli tosi energinen olo, vaikka en oikein saanut yöllä unta. Kerkesin jo tuulettaa asunnon, kopistella matot ulkona ja imuroida. Ehdin myös lukea tuon viimeisen pääsykirjankin loppuun, olen ylpeä itsestäni. Ja kuten ostos-tv:ssä sanotaan, eikä siinä vielä kaikki; VAAKA NÄYTTI 50,2! Voin siis vihdoin rastia uuden kohdan tavoitelistalta! :) Toivon, että tämä päivä menisi loistavasti ja huomenna vaa'an luku alkaisi numerolla neljä.

Vehreää

Eilen ja tänään on satanut vettä. Paljon. Kaikki kasvit ja puut tuntuvat heränneen eloon hetkessä. Kesä on todellakin tulossa!

Sain myös tietää keskiviikkona, että minusta tulee ylioppilas - jee! En kuitenkaan aio mennä tänä viikonloppuna juhlimaan, sillä ensiviikko on pullollaan pääsykokeita... Oikeastaan minusta tuntuu, etten halua edes päästä mihinkään. Vaikka toisaalta haluaisin mahdollisimman kauaksi tästä pikkukylästä. Tuntemuksiani on vähän vaikea selittää.

Mitähän vittua nyt taas, kroppa? Vaaka ilmoitti aamupainoksi lukeman 51,6. On kyllä totta, että eilen ravasin koko ajan vessassa jatkuvan kahvin juonnin ansiosta, mutta silti! Kävin nimittäin mummolassa ja mummoni syötti tapansa mukaan minulle kaikkea mahdollisimman epäterveellistä, suklaakarkeista vaaleaan leipään. :/

Tänään olen tähän mennessä syönyt yhden keitetyn kananmunan ja juonut kupillisen teetä. Jossain vaiheessa pitäisi jaksaa ryömiä kämpän pimeydestä raikkaaseen ulkoilmaan, mutta jos olisin koko päivän sisällä, minulle ei tulisi nälkä - eikä houkutusta poiketa kauppaan ostamaan ruokaa. Jääkaappini ammottaa tyhjyyttään, siellä on oikeastaan vain yksi paketti oivariinia kananmunien ja kurkun lisäksi. Olen muuten tehnyt päätöksen; en aio enää ostaa leipää. Leipä on vaarallisen hyvää ja tästä esimerkkinä saatan huomaamattani syödä paketillisen näkkäriä kerralla...

Huomasin eilen telkkarista Valion mainoksen; Valio PROfeel-proteiinivälipalat. En ollut kuullut tästä tuoteryhmästä mitään aikaisemmin, mutta nyt mietin kannataisiko kokeilla. "--Proteiininsaannin varmistaminen on nyt helppoa ja maukasta, sillä uudet Valio PROfeel® proteiinivälipalat helpottavat saamaan proteiinia ilman turhia hiilihydraatteja ja rasvoja." Paljonkohan tuotteissa on kaloreita, hmm........

Masentavaa

Iloitsin viime postauksessa liian aikaisin, olisihan se pitänyt arvata.
Tulin tänään asunnolleni ja syöksyin suoraan vaa'alle; 52,4 kg - sitä sitten seurasi kauhea kiroilutulva ja mahamakkaroiden puristelusessio: "Miksi edes kävit kotona, olisit edes yrittänyt pysyä erossa äitienpäiväkakusta, senkin selluliittipossu!" En edes uskalla ajatella viikonlopun kalorimäärää yhteensä...

Taidan tehdä sellaisen tempun, että paastoan viikot ja kotona ollessani lauantaina sekä sunnuntaina välttelen keittiötä... Tai sitten ostan ennen kotiin menoa älyttömästi light-limsaa ja yritän pitää mahan täynnä sen avulla. En tiedä mistä repsahtaminen kotioloissa johtuu, saisinpa itseni kuriin!!

Nyt tarvitsen thinspoa, ja nopeasti.