maanantai 3. joulukuuta 2012

Paskaa kaikki taas kerran

Kaikki menee pilalle, läskiksi.
Vituttaa,
armottomasti.

En tahdo juhlia joulua,
koska minulla ei ole rahaa, eikä halua nähdä ketään niin sanottua läheistä.
Oikeastaan välitän vain itsestäni ja läskeistäni,
Siksi läheiseni ovat vain niin sanottuja.
Sillä olenhan minä itse useampi persoona, joka rasvamolekyylini tiedostaa olemassaolonsa. Massaolonsa.

En tahtoisi syödä, mutta syön silti, ihan huomaamattani.
En ehdi edes ajatella, kun suuni onkin jo pureskelemassa.
Syön vain ja kuvittelen kuinka ruoka matkaa kohti mahalaukkua ja muuntuu läskirenkaaksi vatsan ympärille.
Ja sitten teen vatsalihaksia peläten äskeistä toteamusta.

Niinpä niin, kaikki on mennyt huonosti. Aamupaino ei ala enää nelosella ja se tosiseikka meinaa murtaa minut täysin... Liikaa pikkujouluja, liikaa alkoholikaloreita, liian heikko itsekuri, liika ujous, liika ajattelu. Minä itse olen liikaa tällä hetkellä. En halua edelleenkään ulkoilla, sillä kylmyys ei ole ystäväni. Aarght, miksi teen kaiken itselleni niin vaikeaksi!? Olisipa taas kesä tai edes kevät, että voisin kaivaa lenkkitossut komeron syövereistä ja juosta ulkona ilman keuhkotaudin pelkoa. Pitäisi ehkä yrittää lopettaa ruuanlaitto, mutta se on vaan niin mukavaa. Ehkäpä ostan itselleni jonkun Vähäkalorisia ruokia -keittökirjan tai jotain muuta vastaavaa... Ääh.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti