Olen ammoisista ajoista lähtien suhtautunut vähän kyynisesti rakkauteen ja ihastumisiin. En ehkä luonnehtisi itseäni täysin katkeraksi (no nyt kyllä kuulostan siltä kun sanon noin, myönnetään, olen ihan pikkiriikkisen katkera silloin tällöin), koska iloitsen aina ystävieni onnistumisista tunneasioissa. Minusta on niin suloista, kun joku rakastuu tai ihastuu, mutta kuitenkin ajattelen että pessimisti ei pety, joten ei kannattaisi elätellä turhia haaveita mitään tai ketään kohtaan. Ongelmana on, että tämä ajattelutapa tappaa kaikki haaveet ja unelmat, ja se on surullista. En ole koskaan uskonut olevani kenenkään kiinnostuksen kohteen arvoinen, olenhan vain tällainen tylsä ja ruma tyttö, joka velloo itseinhossaan ja puristelee jenkkakahvojaan surullisena.
Nyt kuitenkin olen ihastunut ihan yllättäen. Ihastus iski minuun kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ajattelen tätä miestä koko ajan, olen iloinen ja motivoitunut. Eli minun on pakko kysyä itseltäni: "Mitäs vittua?". Enkö ole muka koskaan aiemmin ihastunut? Koskaan tämä tunne ei ole ollut näin huumaava, pystyn lentämään juuri tämän ihastumisen voimalla päiväkausia. En edes ajattele ruokaa, kuvittelen kuinka laihdun häntä varten ja kuinka minusta alkaa vihdoin tuntua hyvältä muiden silmissä. Mietin myös sitä, kuinka pääsisin pois "yksinäisten" joukosta, eikä kukaan voisi enää syytellä minua siitä, kuinka joka kerralla baarissa isken uuden miehen lääppimiskaveriksi. Minkäs minä hellyyden kaipuulleni mahdan, perkele. Ja kaipuu vahvistuu monenkertaiseksi pienessäkin humalassa, olen pahoillani. Tiedän olevani säällittävä ihmisyksilö, koska en saa koskaan seuraa muualta kuin baarista :(
Kaiken edellä mainitun paskan ohella minua pelottaa. Entä jos hän ei olekaan kiinnostunut minusta? Saatan tippua korkealta, jolloin vaaleanpunaiset silmälasini murskautuvat kylmään todellisuuden kamaraan. Jos näin käy, olen melko varma että sorrun kaikkeen paskan ahtamiseen uudelleen. Tai ehkä näännyn suruun, mikä olisi parempi vaihtoehto tälle kaikelle.
Ps. Olen taas laihtunut. Aamupaino 50,6 kg. Hymyilen.
Ihastuminen ja rakastuminen on kyllä pelottavaa. Ite olin aiemmin jo melkein tottunu siihen, että ihastun aina ihmisiin, joita ei vois vähempää kiinnostaa, mutta sitten reilu puolitoista vuotta sitten sain - yllätyksekseni ja epäuskokseni - vastakaikua tunteilleni eräältä ihmiseltä. Välillä elämäkin osaa yllättää! Ei voi koskaan tietää, jos ei uskalla yrittää.
VastaaPoistaKiitos paljon rohkaisusta! :) jospa oikeasti tällä kerralla uskaltaisin tehdä aloitteen (ilman alkoholiakin)...
Poista