sunnuntai 11. marraskuuta 2012

En enää muista, keneltä sain tämän haasteen, mutta teen sen kuitenkin.

1. Kuinka vanha olet?
Olen nyt 19-vuotias.
2. Missä olet matkustellut?
Lähinnä Euroopassa, haluaisin joskus päästä Intiaan.
3. Onko sinulla parasta ystävää?
On, onneksi.
4. Lempielokuvasi?
Esimerkiksi kauhuleffat ja Black Swan
5. Millainen tyyli sinulla on?
Mustat perustrikoopaidat ja erikoiset farkut on jees. Käytän myös hyvin usein bändipaitoja.
6. Jos saisit kolme toivomusta jotka toteutuisivat, mitkä ne olisivat?
Laihtuisin, eikä painoindeksini koskaan nousisi. Tahtosin myös vitusti rahaa. Tällaisia pinnallisia toiveita vain.
7. Missä näet itsesi 10 vuoden kuluttua?
En tosiaankaan tiedä, haluanko kuvitella elämääni niin pitkälle. Elän tässä ja nyt, ehkä roikun myös menneisyydessä. Tulevaisuus on järkeville ihmisille.
8. Minkä kappaleen kuuntelit viimeksi?
Radiosta kuului Samuli Putron Tavalliset hautajaiset.
9. Uskotko kohtaloon?
En oikeastaan. Elämä on jatkuvaa virtaa, sitä ei voi kukaan hallita, koskaan.
10. Voiko mielestäsi netistä löytää tosiystävän/rakkauden?
Periaatteessa kyllä, käytäntö voikin olla hankalampaa.
11. Mitä huomaat ensimmäisenä ihmisessä?
Vartalon muodon, kasvot ja hiukset.

Saa kopsata jos haluaa ja täytellä itse, en keksi nyt uusia kysymyksiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti