Aamupaino 49,8 kg.

Tahtoisin kapeat jalat

(weheartit)

Iltapäiväpaino 50,1 kg tänään, maanantaina (lauantaiaamuna se oli jopa 49,6 kg!!).

Kamala purkautuminen ihastumisesta

Olen ammoisista ajoista lähtien suhtautunut vähän kyynisesti rakkauteen ja ihastumisiin. En ehkä luonnehtisi itseäni täysin katkeraksi (no nyt kyllä kuulostan siltä kun sanon noin, myönnetään, olen ihan pikkiriikkisen katkera silloin tällöin), koska iloitsen aina ystävieni onnistumisista tunneasioissa. Minusta on niin suloista, kun joku rakastuu tai ihastuu, mutta kuitenkin ajattelen että pessimisti ei pety, joten ei kannattaisi elätellä turhia haaveita mitään tai ketään kohtaan. Ongelmana on, että tämä ajattelutapa tappaa kaikki haaveet ja unelmat, ja se on surullista. En ole koskaan uskonut olevani kenenkään kiinnostuksen kohteen arvoinen, olenhan vain tällainen tylsä ja ruma tyttö, joka velloo itseinhossaan ja puristelee jenkkakahvojaan surullisena.

Nyt kuitenkin olen ihastunut ihan yllättäen. Ihastus iski minuun kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ajattelen tätä miestä koko ajan, olen iloinen ja motivoitunut. Eli minun on pakko kysyä itseltäni: "Mitäs vittua?". Enkö ole muka koskaan aiemmin ihastunut? Koskaan tämä tunne ei ole ollut näin huumaava, pystyn lentämään juuri tämän ihastumisen voimalla päiväkausia. En edes ajattele ruokaa, kuvittelen kuinka laihdun häntä varten ja kuinka minusta alkaa vihdoin tuntua hyvältä muiden silmissä. Mietin myös sitä, kuinka pääsisin pois "yksinäisten" joukosta, eikä kukaan voisi enää syytellä minua siitä, kuinka joka kerralla baarissa isken uuden miehen lääppimiskaveriksi. Minkäs minä hellyyden kaipuulleni mahdan, perkele. Ja kaipuu vahvistuu monenkertaiseksi pienessäkin humalassa, olen pahoillani. Tiedän olevani säällittävä ihmisyksilö, koska en saa koskaan seuraa muualta kuin baarista :(

Kaiken edellä mainitun paskan ohella minua pelottaa. Entä jos hän ei olekaan kiinnostunut minusta? Saatan tippua korkealta, jolloin vaaleanpunaiset silmälasini murskautuvat kylmään todellisuuden kamaraan. Jos näin käy, olen melko varma että sorrun kaikkeen paskan ahtamiseen uudelleen. Tai ehkä näännyn suruun, mikä olisi parempi vaihtoehto tälle kaikelle.

Ps. Olen taas laihtunut. Aamupaino 50,6 kg. Hymyilen.

Kävin aamulla vaa'alla ja se sanoi hetken mietittyään: "50,5-50,9-----51,1".  Eli jee, huomenna on hyvät mahdollisuudet päästä alle viidenyhden...

Aamupaino on laskenut päivien aikana surkeat 400 grammaa. Eli nyt tilanne on 51,4 kg ja 7.11 se oli 51,8 kg. Noh, pienikin lasku on osa isoa muutosta.

En enää muista, keneltä sain tämän haasteen, mutta teen sen kuitenkin.

1. Kuinka vanha olet?
Olen nyt 19-vuotias.
2. Missä olet matkustellut?
Lähinnä Euroopassa, haluaisin joskus päästä Intiaan.
3. Onko sinulla parasta ystävää?
On, onneksi.
4. Lempielokuvasi?
Esimerkiksi kauhuleffat ja Black Swan
5. Millainen tyyli sinulla on?
Mustat perustrikoopaidat ja erikoiset farkut on jees. Käytän myös hyvin usein bändipaitoja.
6. Jos saisit kolme toivomusta jotka toteutuisivat, mitkä ne olisivat?
Laihtuisin, eikä painoindeksini koskaan nousisi. Tahtosin myös vitusti rahaa. Tällaisia pinnallisia toiveita vain.
7. Missä näet itsesi 10 vuoden kuluttua?
En tosiaankaan tiedä, haluanko kuvitella elämääni niin pitkälle. Elän tässä ja nyt, ehkä roikun myös menneisyydessä. Tulevaisuus on järkeville ihmisille.
8. Minkä kappaleen kuuntelit viimeksi?
Radiosta kuului Samuli Putron Tavalliset hautajaiset.
9. Uskotko kohtaloon?
En oikeastaan. Elämä on jatkuvaa virtaa, sitä ei voi kukaan hallita, koskaan.
10. Voiko mielestäsi netistä löytää tosiystävän/rakkauden?
Periaatteessa kyllä, käytäntö voikin olla hankalampaa.
11. Mitä huomaat ensimmäisenä ihmisessä?
Vartalon muodon, kasvot ja hiukset.

Saa kopsata jos haluaa ja täytellä itse, en keksi nyt uusia kysymyksiä.

Voiko olla dialogia yksikseen?

Katson peiliin: Olen hikinen!

Ihrakasa!

Lihava, läski, lyllerö, löllö.

Olen paksu, pullero, pullukka, pallo.

Säälittävää.

Ääni päässäni:

Niin, tanakka tyllerö, olet tosi tankki.

Virtahepo tai Valas.

(Ylen)syötkö vielä,

sinä ähkivä ällötys?

Mitäs jos skippaisin kaikki loput ruokailut tänään? Lainasin eilen paljon puhutun Ihana meri -teoksen. Voiko ihmisessä tapahtua niin suuri muutos niin pienessä ajassa? Tahdon samanlaisen kärjistetyn elämänmuutoksen kuin Julialla, puolessa vuodessa lievästä alipainosta painoindeksiin, joka on melkein ei mitään.

Ei mitään olisi minulle kaikki.

BMI 19,7

Jihuu, aamupaino 51,8 kg. Vapise vaaka, tahdon huomenna vieläkin pienemmän luvun.

Olisiko aika oppia sanomaan "Ei"?

Vituttaa ja ahdistaa. Taas on viikko vasta aluillaan, ja tiedossa on mielettömästi kaloreita. Puhumattakaan siitä, että vaikka olen viime aikoina vähentänyt syömisiä huomattavasti, paino on vaan pikkuhiljaa kivunnut taas melkein 53 kiloon, tarkalleen ottaen aamupaino oli taas 52,8. Vitun vittu.

Mitä ihmettä mun pitäisi tehdä? Lisätä tupakointia, ruveta kasvissyöjäksi vai paastota ja sitten sortua taas? Nukkua enemmän? Hankkia koira lenkitettäväksi? Vai alanko ihan  oikeasti rankaisemaan itseäni, aina kun  vaa'an lukema ei ole laskenut? Varmaankin helpointa olisi opetella kieltäytymään kaikesta, kuten otsikossakin pohdiskelen. Taitaa jäädä yritykseksi...

Luin muuten Iltapaskasta, että on terveempää olla urheilullinen ja lihava, kuin laiha ja laiska. Onhan siinä varmaan jonkun verran perää, liikkumattomuushan on yksi kaikkein pahimmista terveysriskeistä. Ja kaikki syyt olla liikkumatta ovat tekosyitä.

Olen taas alkanut käydä aktiivisesti eräällä ihanalla foorumilla (osa teistä varmaankin tietää mistä puhun), ja olen huomannut että se auttaa minua murheissani hyvin paljon. Se on erittäin motivoiva. Vertaistuki on ehkä kaikista parhainta tukea, mitä ihminen voikaan saada. Ainakin minun mielestäni. Taidanpa laittaa tähän vähän thinspoa ja sanoa teille kaikille, joilla on jotain ongelmia, ihan millaisia vaan: uskokaa itseenne ja etsikää tukevia ihmisiä ympärillenne. Ei niinkään ole väliä, löydätkö tukijoukkosi ympäriltä olevista ihmisistä, vai netin uumenista. Kunhan vain löydät.

Siinäpä teille ja ennen kaikkea itselleni.