Hallinnan hallusinaatio?

Minusta on alkanut vihdoinkin tuntua siltä, että olen niskan päällä. Menen kauppaan, ohitan karkkihyllyn, leipien kohdalla kiihdytän ja pysähdyn vasta ruisleipien kohdalla. Tai näkkäreiden, jos sille päälle satun. Ruokavalioni on koostunut nyt lähinnä proteiinirahkoista, hedelmistä, purkasta, kurkkupastilleista, vihreästä teestä ja kahvista. Tupakkahan ei ole ruokaa. Yritän siis vältellä leipää (vaikka kuidut ovatkin elintärkeitä elimistölle ja rakastan ruisleipää), juustoa ja karkkia. En ole mikään kasvissyöjä, mutta olen viime aikoina alkanut pitää ajatusta yhä parempana.

En kykenisi elämään ilman maitotuotteita tai kananmunaa, joten luulisin että voisin ryhtyä lakto-ovo-vegetaristiksi. Kala on hyvää, mutta en himoitse sitä samalla tavalla kuin rahkaa, jugurtteja tai kaakaota. Kananmuna jäisi ruokavaliooni, koska en osaa korvata sitä leipomisessa - kaiken maailman leivonnaiset ovat lähellä sydäntäni; eivät ehkä kalorimääriltään, vaan se itse valmistaminen. Leipominen on niin rentouttavaa ja kättensä tuloksen näkee lähes välittömästi. Ah.

Otsikossa mainitaan hallusinaatio siksi, etten ole varma olenko sittenkään vahvempi osapuoli tässä pelissä. Ehkä tämä tunne kestää vain hetken ja sorrun nopeammin kuin uskonkaan. Mutta pakko mainita tämä seikka, ehkä hieman ylpeillenkin: en juonut pisaraakaan alkoholia viime viikonloppuna. Ei siis ainuttakaan kaloria kroppani uumeniin päässyt pullon suulta. Hyvä minä. Ja aamulla vaa'an lukema oli 50,8 kg. Kaiken lisäksi sain jonkun ihme valaistuksen hetki sitten; ihmiskroppa on tehty liikkumaan. Liikkumisen tuottama kipu lihaksissa on vahvistavaa, miettikää nyt. Eilisen juoksulenkin ansiosta huomenna pystyn juoksemaan saman lenkin piirun verran lujempaa. Se kipu on jotenkin ihanaa.
Minä pystyn tähän.

 

Tyhjää

Viisikymmentäyksi. Olo on aika neutraaali: en osaa iloita, muttei minua vitutakaan.

Olen alkanut taas onnistua paastoissa. Poltan tupakkaa ja juon kahvia, mutta silti yritän huolehtia riittävästä veden saannista. En halua, että ihoni rupsahtaa (toivotonta näillä elintavoilla...) - enkä toisaalta haluaisi kuntoni romahtavan. Keuhkoni eivät melkein enää kestä aamuisia kahdenkymmenen minuutin juoksulenkkejäni, joten olen yrittänyt vähentää tupakointia. Odotan innolla syyskuuta, sillä silloin muutokset alkavat. Päätin niin.

Alkoholipostauksia en ole tainnut viime aikoina kauheasti tehdä; siispä tässä taaaaaas jonkinlaista valitusta kaloreista, krapulasta ja morkkiksesta. Viime viikonloppuna olin kahtena päivänä kännäämässä, mutta kumpanakaan päivänä darra ei ollut sietämätön. Se oli hyvä asia. Harmittelin kuitenkin ylimääräistä vapinaa ja hengitysvaikeuksia, sillä sorruin polttamaan molempina iltoina yli askin röökiä. Taidan menehtyä keuhkosyöpään jonain päivänä, säälittävää. Kalorit liikkuivat iloisesti kehossani turvottaen vatsan ja kasvot. Voitte varmaan kuvitella millaiset silmäpussit minulla oli aamuisin. Hyi.

Joskus toivoisin voivani pitää alkoholittoman viikonlopun, tyhjin vatsoin, mutta olen liian heikko houkutusten äärellä. Tai no, pystyn kieltäytymään suklaapatukasta - mutta jostain syystä en kykene samaan vahvan drinkin tai tavallisen Karjalaisen edessä.

Tämä kesä on ollut minulle tärkeä. Olen pohdiskellut paljon asioita ja saanut nostettua tärkeimmät asiat jonkinlaiseen korostusvaloon, itsekseni - itselleni.

1. Aion paneutua blogiini paremmin.
2. En silti eristäydy enemmän kuin on tarpeellista.
3. Parannan elämäntapojani = lopetan polttamisen ja aloitan säännöllisen liikunnan lenkkeilyn lisäksi.
4. Jatkan matkaani kohti BMI 17:ta.
5. Pidän tipattoman kuukauden puolen vuoden sisällä.
6. Seuraan myös lukijoitani ja etsin inspiraatiota. Kaikesta.