Kun postasin "aktiivisesti", elämässäni ei ollut oikeastaan mitään sisältöä murehtimisen ja painon lisäksi. Olin koko ajan yksin ajatusteni kanssa. Sitten jokin sai minut piristymään: elämääni tuli muitakin asioita kuin se, miltä mahani näyttää tai mikä luku vaakaan ilmestyisi aamulla.
Vaikka elämäni on muuttunut huomattavasti, muistan vielä vanhat ajatukseni. Etsin edelleen kuvia hoikista ihmisistä ja huokaan: "Niin kaunis." Luen parin vuoden takaisia päiväkirjamerkintöjä ja mietin, miten sain painon niin alas yhdessä vaiheessa -- 45 kiloakin on tosi vähän! En kuitenkaan tee mitään konkreettista laihduttamisen suhteen. Peilistä tuijottaa nyt ihan tavallisen näköinen nuori nainen, mutta toisaalta murhetta herättäviä kohtia löytyy vielä. En kuitenkaan jää mässäilemään huonoilla ruumiinosillani, vaan yritän keskittyä enemmän niihin joista pidän -- eli mihin? En oikeastaan tiedä. Jumalauta, en oikeasti vieläkään erityisemmin pidä mistään vartalossani. Löllöallit, pienet tissit, pömpöttävä maha, selluliittiperse, kummalliset sääret. Tiedostan kuitenkin, kuinka naurettavalta ajatukseni kuulostavat ääneen sanottuina. Painoni on edelleenkin se samainen 52 kiloa. Enpähän ainakaan ole lihonut, jos jotain positiivista täytyy sanoa. Haaveenani silti on vieläkin ihana, keijumainen, siro vartalo!
Minä aion kokeilla tätä uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti